Itsestään selvyys

Lasten vapaa-ajan täyttää koko aika enemmän ja enemmän tietokoneet, pelikonsolit, tv:t sun muut sähköiset vempaimet. Parhaimmillaan niiden parissa vietetään useita tunteja päivässä ja kitistään heti, kun niiden käyttä rajoitetaan. Valitetaan vanhemmille, että he eivät ole normaaleja ja heidän kaverinsakin saa katsoa telkkaria ja olla tietokoneella useita tunteja päivässä. Kuinka he pilaavat heidän elämänsä ja ovat tylsiä vanhempia.

Tätä eivät lapset pitemmälti tajua, että kun heidän vanhempansa ovat olleet heidän ikäisiään niin ei ole ollut vastaavia laitteita. Tätä eivät lapset kuitenkaan halua ottaa kuuleviin korviinsa. Vaan jatkavat kitisemistä.

Katsoessani Super Nanny ohjelmaa vastaavan ongelman kanssa paini eräs perhe, jossa oli 11- ja 14- vuotiaat tytöt ja 7 vuotias poika. Perheen 11 vuotias tyttö puhui kännykällä yli 1000 minuuttia kuukaudessa ja oli päivässä jopa 4 tuntia tietokoneella. 14 vuotias tyttö taas ei osannut arvostaa omaa kotia, vaan haukkui sitä murjuksi ja sanoi, että kaikki tärkeät henkilöt asuvat kartanossa.

Super Nannyn vietyä heidät työleirille erääseen asuntojärjestön työmaalle, jossa kaikki kodit on tehty talkootyöllä sellaisille ihmisille, joilla ei ole varaa ottaa lainaa yleisillä lainamarkkinoilla. Perheen 11 vuotias tyttö rupesi itkemään ja totesi:

• On surullista nähdä tälläisiä ihmisiä.

Tämän tytön silmät avautuivat, kun hän tajusi että edelleen on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka vain haaveilevat omasta kodista, kännyköistä sun muusta kaikesta elektroniikasta. Tämä kokemus pisti hänet miettimään omaa suhdettaan tietokoneeseen ja kännykkään.

Tytön reaktio oli aito ja näki selkeästi kuinka tämä kokemus herätti hänessä tunteita asiaa kohtaan, joita hän on pitänyt itsestään selvyytenä tähän asti. Enää hän ei varmasti pidä itsestään selvyytenä näitä asioita. Tytöllä on sydän paikallaan.

Omaa suhtautumista näihin sähköisiin vempaimiin olen kans joutunut miettimään. Tälläkin hetkellä on viime kesänä ostettu iPad myynnissä, kun mitä sillä loppupeleissä tekee. Lisäksi on erittäin suuressa harkinnassa älypuhelimen vaihtamista ns. tavallisempaan kännykkään. Lisäksi en ole vuoteen käyttänyt pöytäkonetta ja nyt sekin on menossa vihdoin myyntiin. Syksyn elin ilman telkkaria, mutta nyt uuteen asuntoon muuttaessani telkkari taas on. Mitä mä kuitenkaan sillä pidemmän päälle teen edes? Pitäisikö vaan pistää pois koko toosa?

Tälle jatkuvasti kehittyvälle teknologialle ja digitaaliselle peliteollisuudelle olen tehnyt vastaiskun kehittäessäni lasten lautapelejä. Haluan todella, että lapset perheineen viettävät aikaansa hauskan ja mukavan lautapelin ääressä mielummin.

Ei ole itsestään selvyys omistaa kännykkä, tietokone ja televisio. Ilman niitäkin pärjää aivan varmasti elämässä. Pärjättiinhän ennen vanhaankin. Mieti voisitko itse luopua jostakin nykyajan materiasta ja elää ilman sitä? Minä olen tämän vuoden joka kuukausi jotakin ilman ja kirjoitan niistä kokemuksia ylös. Koita sinäkin!